perjantai 9. maaliskuuta 2012

"En pysty kirjoittamaan!"

Kysymys: "Haluaisin kirjoittaa blogia; jotain, mistä kenties voisi aueta jonkinlaista bisnestäkin, mutta minun on aina hirvittävän vaikea ryhtyä siihen! Jokin vain estää minua, jokin valtava blokki sisälläni. En edes oikein tiedä, mistä siinä on kyse: onnistumisen paineista ja epäonnistumisen pelosta, pelosta paljastaa itseään ja sisintään muille, siitä että valmiista materiaalista ei sitten tulekaan sellaista kuin halusin, että joudun taas pettymään itseeni kun kukaan ei kuitenkaan lue blogiani ja asiakkaita ei tulekaan... Minulla vain on niin valtavia odotuksia tämän kyseisen kirjoitusprojektin suhteen, että sitten kun istun koneen ääreen, "jäädyn" aivan kokonaan ja vain suurten taistelujen jälkeen olen saanut tuotettua vasta vähän tekstiä blogiini... Mielessäni kyllä on kaikenlaisia ideoita ja visioita, en vain saa tuotua niitä fyysiseen todellisuuteen. Koko projekti on kasvanut mielessäni valtavaksi möröksi, ja jo sen ajatteleminen uuvuttaa minut!"

Vastaus: Muuta kokonaan sitä, miten suhtaudut koko siihen projektiin! Lakkaa nimenomaan pitämästä sitä minään "projektina", jota täytyy "tuottaa" ja "kehitellä" ja "kasvattaa", ja pidä sitä jo nyt VALMIINA tuotoksena, oli sitä tekstiä sitten kuinka "paljon" tai "vähän" tahansa. Pienennä sitä valtavaa möhkälettä mielessäsi niin, että hengityksesi lähtee taas kulkemaan ja rauhoitut ja rentoudut, ja sinusta alkaa tuntua, että hallitset tilannetta. - Ja kun näet sen kirjoitelmasi valmiina, se myös - ihmeenomaisesti- alkaa olla sellaista!

Tekstisi ja tuotoksesi on aina, joka hetki, juuri sellaista, kuin sen kuuluukin olla. Täydellistä, juuri sen kyseisen hetken tarpeiden mukaan. Aina valmista. Sellaista että se parhaiten palvelee sinua juuri silloin, kun olet sen kirjoittanut. Blogisi voi nyt jo palvella lukuisia eri tarkoituksia; tarkoituksia joita kaikkia et vielä edes kykene tajuamaankaan! Ja miksei se voisi palvella jo nyt myös sitä alkuperäistä bisnes-tarkoitusta, minkä noille kirjoituksillesi alun perin asetit? Laajenna ajatteluasi ja avaudu näkökulmille, jotka saattavat sinusta alkuun tuntua jopa mahdottomilta. Kuka sanoo, millainen bisnesblogin täytyy olla? Entä jos tekstin määrän sijaan onkin ratkaisevampaa se energia, mitä siitä lyhyestäkin tekstinpätkästä lukijoille säteilee, kun ilmaiset itseäsi vilpittömästi ja aidosti? Entä jos tehtävänäsi on mullistaa käsityksiä bisnesblogista, niin pitkälle kuin nyt uskallat sen asian viedä? Kaikkihan seuraa sitä, kuinka sinä ITSE näet asiat! Jos näet blogisi valmiina bisnesblogina, niin silloin se myös on sitä, ja toimii. (Mutta silloin sinun on aidosti myös uskottava siihen, tässä kohtaa et voi fuskata. Näet ulkoisessa maailmassa heijastuneena aina juuri sen, mihin eniten sillä hetkellä uskot.)

Leiki mielessäsi ajatuksella: "Entä jos tämä olisikin jo nyt ihan valmis?? Vaikka tätä tekstiä on näin vähän ja se on näin "vajavaista" eikä mielestäni täytä tarkoitustaan ja tavoitettaan, niin silti: miten voisi olla totta ja mahdollista sellainen ajatus, että tämä minun blogini on, juuri tällaisena kuin se on nyt, valmis?"